Muoviton heinäkuu

Tänään alkoi heinäkuu ja Plastic Free July, alunperin vuonna 2011 Australiassa aloitettu projekti. Plastic Free July kritisoi muovin holtitonta käyttöä ja erityisesti sitä, että muovijätettä tuotetaan valtavat määrät jatkuvasti, vaikka vanhatkin ovat edelleen riesanamme.

Version 2

Omat silmäni aukesivat tosissaan muoviongelmalle muuttaessani nykyiselle asuinalueelleni. Täällä rakennetaan paljon uutta, ekotehokkuuteenkin panostetaan, lähellä on virkistysaluetta ja kantakaupunkia, mutta edelleen myös joutomaata ja unohdetun, hämäräperäisen laitakaupungin tunnelmaa. Eikä siinä mitään, mutta se maassa lojuvien roskien määrä.

Aloin kulkea kävellen yliopistolle. Matkan suurin osa, kahden kilometrin mittainen pätkä, sai minut jossain vaiheessa miettimään, löytyykö sen varrelta yhtään yhtenäistä neliömetrin aluetta, jolla ei olisi roskan roskaa. Tätä olen yrittänyt havainnoida ja arvioida yli vuoden, enkä silti ole varma.

Version 2

Huolestuttavaa on se, että roskasta suurin osa on sellaista, jota löytyy suunnilleen minkä tahansa tavallisen keittiön roskiksista. Tien vieressä nurmikolla ja puskissa on maito- ja mehutölkkejä, leikkelemakkarapaketteja, take away -pakkauksia, sipsipusseja, laastareita, epämääräisiä paperin- ja muovinpaloja, hedelmäpusseja. Suurin osa näistä roskista kestää miltei muuttumattomina paikallaan kesät talvet, jos niiden annetaan olla. Tosin muutamien metrien päässä on Itämeri, jonne tätä roskaa taatusti päätyy.

Tämän shokkiherätyksen jälkeen olen nähnyt siistimmätkin paikat toisin. Roska puskee näkyviin. Helsingin rannoilta, puistoista ja yleisten roskisten lähistöiltä löytyy suunnilleen aina vähintään yksittäisiä muoviroskia, esimerkiksi take away -kahvimukien kansia, ja tupakantumppeja tietysti aina. Eikä tämä ole pelkästään kaupunkien ongelma. Juhannuksena maalla aamulenkillä näin tienpientareella karkkipapereita, tupakka-askeja sun muuta, mutta myös tyhjän tomusokeripaketin (???). Roskien bongaamisessa on välillä suurten mysteerien äärellä.

Oma lukunsa on tietysti roskikseen, polttoon ja kaatopaikalle päätyvä roska, mutta valtaosa tällaisesta aivan väärässä paikassa olevasta roskasta vaikuttaa olevan kertakäyttöistä muovia – kahvimukien kansia, pillejä, pakkausjätettä tai muovipulloja. Plastic Free July haastaakin välttämään kertakäyttöistä muovia kuukauden ajan ja pohtimaan sille vaihtoehtoja. Mukaan voi tulla päiväksi, viikoksi tai koko kuukaudeksi. Lisäksi haasteekseen voi ottaa joko kaiken kertakäyttömuovin välttämisen tai keskittyä neljään isoimpaan: muovikasseihin, muovipulloihin, pilleihin ja kahvimukien kansiin. Rekisteröitymällä mukaan saa sähköpostitse viikoittain kampanjakirjeen vinkkeineen. Lisäksi Plastic Free Julyn sivuilla kannattaa tutustua muovittomiin vaihtoehtoihin (erityisesti jos zero waste – tai plastic free -jutut ovat itselle uusia tai kaipaa jotain täsmäratkaisua) ja kampanjaa ja siihen liittyvää keskustelua voi seurata myös esimerkiksi Facebookissa tai Instagramissa. Resurssit ovat olemassa tietysti vuoden ympäri, joten muovinkäyttönsä järkeistämisen tai kokonaan lopettamisen voi aloittaa koska vain, vaikka tänään!

Lisäinspiraatioksi suosittelen lukemaan esimerkiksi Iina Saarisen muovittomasta toukokuusta ja Hållbarhetsbloggenin roskattomasta kuukaudesta. Ja vaikka itsellä olisi jo takana roskien minimoimista, tällaiset kampanjat voivat olla hyvä hetki skarpata vaikka jossain yksittäisessä ongelmakohdassa tai kiinnostuksen kohteessa – opetella tekemään kasvimaitoja itse, tutustua lähiliikkeiden muovittomaan tarjontaan paremmin, vähentää myös muuta jätettä, mikä ikinä tuntuu omalta ja ajankohtaiselta.

Roskikset ja lajittelu kotona

Kun ajatellaan roskaamista eri jätelajien suhteen, mielestäni zero waste -urakka kannattaa ehdottomasti aloittaa minimoimalla tuottamansa sekajätteen määrä. Pääkaupunkiseudulla vuonna 2014 sekajätteen osuus oli kotitalousjätteistä 49 % ja kotitalousjätteiden kasvihuonekaasupäästöistä 42 % (ks. Pääkaupunkiseudun jätevirrat). Vaikka nykyään sekajätettä poltetaan energiaksi, Ämmässuon kaatopaikalle loppusijoitettiin sekajätettä 2014 edelleen noin 38 % jätevoimalaa edeltäneestä tasosta (ks. Jätehuollon vuositilasto 2014).

Sekajätteen polttaminen energiaksi ei myöskään ole mikään ongelmaton ratkaisu lisääntyviin jätteisiin: Huonosti lajitellun jätteen joukossa on paljon sellaista, jota ei kannattaisi polttaa. Polttolaitoksessa syntyy esimerkiksi kuonaa ja vaaralliseksi jätteeksi luokiteltavaa, loppusijoitettavaa tuhkaa. (Ks. HSY: Tuhkan ja kuonan käsittely.) Puhumattakaan siitä, että uudelleen kierrätettävät tavarat ja materiaalit voisivat olla hyödyksi pitkään – kun ne on poltettu, se on vähän niin kuin siinä.

No, sitten sekajätteen vähentämisestä jo pelkällä paremmalla lajittelulla: Onnittelut, jos asut paikassa, jossa lajittelu esimerkiksi seka- ja biojätteeseen, paperiin, pahviin, lasiin ja metalliin on tehty helpoksi jo omassa taloyhtiössä. Tuplaonnittelut, jos asut ja elät ihmisten kanssa, jotka suhtautuvat lajitteluun neutraalisti tai positiivisesti ja tekevät sitä itsekin. On nimittäin aivan eri asia lajitella, kun se on ympäristön normaali ja helppo tapa toimia kuin jos omista yrityksistä huolimatta sekajäte täyttyy toisten banaaninkuorista tai saa kuulla jatkuvaa nälvintää tiukkapipoisuudestaan.

Jos ja kun aina välillä tulee epäselvyyksiä lajittelun kulloisistakin ohjeista, suosittelen tutustumaan HSY:n monipuolisiin lajitteluohjeisiin ja vaikka Kiitos kun lajittelet! -sivustoon. Muualla Suomessa esimerkiksi kuntien sivuilta saattaa löytyä vastaavia oppaita.

Version 2

Meillä kotona syntyy hyvin harvoin mitään muuta kuin yllä mainittuja seka-, bio-, paperi-, pahvi-, lasi- ja metallijätettä. Näille kaikille on oma astiansa ja niitä pidetään keittiössä, osaa näkyvillä. Miksi ihmeessä näin?

Tuplaroskiksia ei ole, koska ne usein vähentävät lajittelua ja helpottavat roskaamista. Lapsuudenkodissani oli paperikorit jokaisen kirjoituspöydän yhteydessä makuuhuoneissa. Roskiksissa oli suojana muovikassi ja sinne heitettiin myös purkkaa, keksipaketteja, harjaan irronneita hiuksia, rikkoontuneita leluja, tyhjentyneitä voideputkiloita. Täyttyessään roskikset tietysti oli tyhjennettävä sekajätteeseen. Joskus teininä tajusin ongelman ja aloin kerätä roskikseen ainoastaan paperiroskaa, mutta liu’uin takaisin vanhoihin tapoihin ehkä laiskuuttani ja muistamattomuuttani.

Vastaava lajitteluongelma koskee kylpyhuoneiden roskiksia, jonne päätyy helposti biojätettä (nenäliinat), kartonkia (vessapaperin hylsyt), metallia (tyhjät aerosolipullot) ja vaarallista jätettä (lääkkeitä, kynsilakkaa, tiettyjä puhdistusaineita). Myönnän, että esimerkiksi teininä käytettyjen kuukautissuojien kuskaaminen roskikseen ihmisiä täynnä olevaan keittiöön oli jotain todella kiusallista. Onneksi kiusaantumisesta voi päästä yli, tärkeysjärjestykset voivat mennä uusiksi ja kertakäyttöisille kuukautissuojille voi löytää nykyään hyvin varteenotettavia vaihtoehtoja.

Roskien pitäminen näkyvillä taas auttaa pitämään ne mielessä. Jo ennen zero waste -juttuja aloin pitää biojätepussia pöydällä, sillä en enää koskaan halunnut viedä ulos ja putsata muovisankoonsa unohtunutta ja mädäntynyttä biojätekauhua. (Saati sitten se banaanikärpäsepisodi, mutta ei puhuta siitä nyt enempää.) Pöydällä olevasta paperipussista näkee heti, alkaako se kostua jostain kohtaa liikaa, olla täysi tai haista ikävästi. Kun pussit ovat lisäksi jätteen syntyvauhtiin nähden tarpeeksi pieniä, mitään ällöttävää ei ehdi tapahtua. Ja mitä enemmän kokkailee kasvisruokia alusta asti itse, sen kauniimmalta biojätekin näyttää ja tuoksuu.

Version 2

Sekajätteensä näkyvillä pitäminen tai tutkiminen taas auttaa hahmottamaan, kuinka paljon jätettä syntyy, millaista se omalla kohdalla on ja miettimään, mitä sen vähentämiseksi ehkä kannattaisi kokeilla. Se saattaa auttaa myös roskiin ärsyyntymisessä ja kasvattaa motivaatiota niistä eroon pääsemiseksi. Jotkut zero waste -blogit kehottavat hävittämään sekaroskiksen saman tien, mikä tietysti palvelee tätä tarkoitusta entistä radikaalimmin. Kukin tavallaan.

Ajatukseni roskien vähentämisestä on, että aloittaa kannattaa saman tien matalan kynnyksen muutoksista, jatkaa saman tien laajempiin ja isompiin muutoksiin ja tehdä ne pitkäjänteisesti ja kestävästi niin, ettei takaisin ole tarvetta palata.